10.7.2011

Lähimmäisenrakkauttako?


Kaikista mieleenpainuvin asia lähimmäisenrakkaudesta (vai -rakkaudettomuudesta?) vanhoillislestadiolaisessa historiassani on, että minut hyljättiin. Olin teinivuosien huipulla. Minun paras, oikeasti paras, ystäväni oli ei-vl. Hänen kanssaan oltiin kuljettu koulumatkaa vuosikaudet. Olin aikamoisessa murroksessa, kun hän lähti tietenkin omille teilleen muiden tavallisten ihmisten kanssa. Minä taas yritin etsiä paikkaani vl-piirien kautta - saada oikeita ystäviä.

Olin ujo. En saanut kontaktia toisiin ihmisiin kovin helposti. En ollut sellainen, että minä tulen esille kovin. En ollut ilmeisen haluttava.

Kuljin paikkakuntani samanikäisten vl-nuorten kanssa Raamattuluokissa ja tapahtumissa. Olin heidän kanssaan iltakylissä ja kokkikerhoissa yms. yhteisissä jutuissa, joissa oli vain vanhoillislestadiolaisia. Aina oli hieman ulkopuolinen olo. Tuolloin ajattelin sen johtuvan perheestämme. Toisaalta olihan sisarillanikin ystäviä - niitä samojen perheiden lapsia kuin itselläni.

Meidän porukassa oli vain me samana vuonna syntyneet (pääasiassa tytöt), mutta välillä myös pari poikaakin. Vuotta nuoremmat eivät kelvanneet piiriin - tätä ihmettelin jo silloin, koska minun paras vl-ystävä oli vuotta minua nuorempi. En ilmeisesti uskaltanu tai osannut kapinoida tarpeeksi, jotta hänet olisi otettu piiriin. Vietin siis aikaa sekä tämän vuotta nuoremman kanssa että näiden toisten kanssa - ja kummallekaan piirille ei voinut toisten tapaamisista kertoa.

Jossakin välissä sain kuulla tältä vuotta nuoremmalta ystävältä, että tämä porukka, jossa tiiviisti olin ollut, on ruvennut kokoontumaan ilman minua ja vuotta tai kahta vanhempien kanssa. Siis minut oli noin vain heivattu pois ilman mitään syytä. Olen aina halunnut tietää, että miksi? Siis miksi? Mikä minussa oli vikana? Teininä tämmöinen kolahtaa kovasti ja syyttää asioista vain itseään.

Tämä sysäsi minussa halun päästä pois paikkunnalta. Toisaalta oli helppo lähteä, kun se oli jatkumo perheessämme. Kukaan ei ihmetellyt lähtöäni - eikä kukaan ilmeisesti minua kaivannutkaan.

Olin siis tullut hyljätyksi ystävieni taholta.

2 kommenttia:

  1. Ite oon kokenu aikalailla saman. En vaan oo vielä lähteny pois nykyiseltä paikkakunnaltani. Oon kylläkin jo eronnu tuosta liikkeestä ja sen jälkeen en oo ollu enää ihan missään tekemisissä noiden hylkääjien kanssa. Oon siis 16 vuotias ja lukion jälkeen olis tarkotuksena muuttaa pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja voimia kovasti! Löytyy niitä ihania ystäviä liikkeen ulkopuoleltakin :)

      Poista