13.7.2011

Sunnuntai-ilta


Sunnuntait on aina sellaisia, että silloin odotellaan vain iltaa. Opiskelijana ovat vähän tylsiä - asunhan yksin. Aamulla nukkuu yleensä pitkään ja päivän odottaa, että seuroihin lähdönaika tulisi. Täällä on seurat neljältä ja kuudelta. Siinä välissä on väliaika. Useimmiten nuoriso saapuu sinne kuuden seuroihin, niin minäkin.

Istun bussissa matkalla seuroihin. Toivon, että ehdin vaihtaa bussia, että kerkeän ajoissa seurapaikalle, enkä joudu väentungoksessa hakemaan istumapaikkaa. Yleensä samassa bussissa tulee tuttuja kasvoja - useimmat on kuitenkin minua vuosia vanhempia. Tuokin on ainakin kymmenen vuotta minua vanhempi ja tuo myös. Kesällä samalla linjalla kulkee paljon kesätyöntekijöitä. Niitä ei välttämättä tunnista muuta kuin ulkonäöstä - vl:n tunnistaa hyvinkin helposti.

Pääsemme bussilla perille. Ahdistus valtaa mieleen, kun joudun taas yksin istumaan. Istun aina laitimmaisena siellä viimesissä penkkiriveissä - mieluiten ihan viimeisessä. Kuuntelen seurapuheen, en laula, koska en osaa tai minun laulun lahjat on tapettu ala-asteella. Joskus istun yläparvelle ja katselen sieltä touhua.

Nuo pitkät verhot on vähän muuttaneet paikkaa. Miten tuo viittoja osaakin viittoa seurapuheet? Aika hieno taito. Nyt tuolta verhon välistä paistaa aurinko. Sen olisi voinut kääntää toisin. Kukahan tänään on esilaulaja? Entäs soittamassa? Tuo soittaa aina pitkät luritukset ennen laulun alkamista. Hymyilen edessä olevalle lapselle. Tutkin naapurien vaatteita. Kuulen jotakin seurapuheestakin, mutta suurin osa menee kyllä ohi.

Olo tuntuu niin yksinäiseltä.

Iltakyläkutsu tulee, jos joku sisaruksistani on menossa iltakylään. Silloin seisoskellaan ringissä pihalla ja yritetään saada joku kutsumaan kylään. No, viimein päätetään, mihin mennään ja sitten porukka hajoaa omiin kulkuneuvoihinsa.

Loppuvaiheessa olen vain yksin, koska sisaruksiani ei asu enää täällä tai heidän elämäntilanteensa on muuttunut.

Tälläkin kertaa menen naulakolle, otan takkini, kukaan ei huomaa poistumistani. Ehkä joku saattaa nyökätä, mutta ei kukaan tartu olkapäästä kiinni ja pyydä mukaan.

Istun bussissa. Itkettää. Miksi olen näin yksinäinen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti