12.7.2011

Suviseurat lapsuudessa ja nuoruudessa


Lapsuuden suviseuroista en kamalasti muista mitään. Olemme pääasiallisesti kulkeneet vanhempien kanssa tai minä yhdessä veljeni kanssa. Omien kaverieni tai sukulaislasten kanssa en juuri muista kulkeneeni tai sitten aika kuultaa muistot. Äiti kehotti aina käymään päivittäin seurapuheen kuuntelemassa isossa teltassa. Näin ainakin saatiin sanankuuloa sen tunteroisen verran päivässä. Illalla äiti kysyi, että oltiinko oltu teltassa kuuntelemassa.

Suviseurat oli yhtä juhlaa lapsen näkökulmasta, kun karkkien ja muiden herkkujen suhteen ei ollut rajoituksia (ei meillä tosin kotonakaan ollut, mutta niitä ei vaan ollut tarjolla usein).

Suviseuroilla tapailtiin aina sukulaisia ja ystäviä. Minä tapailin lähinnä sukulaisia. Rippikoulun jälkeen oli tietenkin se pakollinen riparitapaaminen tai meillä se oli ns. välitapaaminen, koska ripari oli vasta suviseurojen jälkeen. Menin tapaamiselle, mutten tuntenut oloani kovin kotoisaksi, vaikka oli niin kutsuttuja ystäviä kuitenkin tullut.

Suviseurojen inhottavia puolia oli taas se hirveä väenpaljous, outouden tunne ja se, että tuntui, että muilla oli niin paljon ystäviä ja tuttuja, joita tavata. Huonoihin puoliin voi myös lukea nihkeän asuntovaunu- tai telttamajoituksen, aikaiset aamut, kun piti suihkuun nousta, jotta siellä ei olisi ruuhkaa tai hirveät jonot ruokalaan.

Hyvinä puolina voidaan pitää ainakin niitä asioita, että näki paljon ympäri Suomea asuvia sukulaisia, sai halpaa ja hyvää ruokaa sekä sai nauttia tunnelmasta. Oikeasti tunnelma on täysin erilainen, käsinkosketeltava, mutta tuskin tuo tunnelma välittyy liikkeen ulkopuoliselle ja liikettä sen kummemmin tuntevalle.

Lapsena kovasti aina odotti niitä suviseurakylttejä. Autoradiosta kuului jo kaukaa lähetys. Tunnelma nousi tietenkin lähestyttäessä. Jännää oli odotella autossa siinä letkassa, mistä jo seura-alue näkyi. Nauratti kovasti ne kauppiaat, jotka oli seura-alueen laidalle tulleet kauppaamaan kaikenlaista - kuka nyt sieltä kävisi ostamassa jotakin?  Ison teltan näkeminen oli jännää! Tuolla se on keskellä kaikkea! Jossei sitä jo nähnyt tullessa, niin vähintäänkin heti alueelle päästyä sitä piti mennä katsomaan.

Vähän isompana lapsena oltiin aina isää auttamassa, kun laitettiin ensin vaunun jalat alle ja niiden alle asiaankuuluvat puutuet. Sitten tuli etuteltta ja sen sisään pikkuteltta. Naapureita tervehdeltiin, mutta en muista, että koskaan oltaisiin mitenkään tutuiksi lyöty! Seurapuheet ja laulut kaikuivat kaiuttimista tai vaunussa ne kuuli paremmin suoraan radiosta. Seura-alueelta ei juurikaan poistuttu; olihan alueella kaikki tarvittava (vuosivuodelta niitä suihkujakin enempi).

Kaverien kanssa vertailtiin paikkoja, mihin oltiin päästy majoittumaan. Mitä lähempänä paikka isoa telttaa oli, niin en parempi. Myös vessat, myymälät ja litramyyntipiste (täältä sai ruokaa ostettu omiin astioihin litrahinnalla) olivat plussaa.

Meillä ostettiin lähes poikkeuksetta ruoat litramyyntipisteestä ja syötiin omalla vaunulla koko perheellä - joskus mukana oli myös sukulaislapsia. Äitin ja isän mielestä ei seuroille kannattanut ottaa mukaan juuri omia eväitä, koska litramyynnistä sai ruokaa sopuisaan hintaan ja sillähän tuettiin myös Siionin työtä.

Isä oli ahkera tekemään seuroissa työvuoroja. Hänellä saattoi olla niitä useita. Näin ainakin muistelisin niitä aikoja, kun meillä ei ollut enää pieniä lapsia. Itse olen tehnyt muistaakseni vain kaksi vartiontivuoroa öiseen aikaan.

Jännittävää oli aina hakea seura-alueen lehtipisteestä paikallisia sanomalehtiä, joita useina vuosina tarjottiin ilmaiseksi ja myöhemmin pientä maksua vastaan. Näistä luettiin tarkkaan kaikki suviseurauutisoinnit. Monestihan ne oli niitä, missä kerrottiin paljonko ruokia oli mennyt, montako seurapuhetta on koko seuroissa ja että alustus oli lauantai-iltana. Lehtien muutuminen maksulliseksi johtui lienee siitä, että nuoriso alkoi hakea niitä pepun alusiksi ja unohtivat ne sitten siihen eli seurakenttä alkoi olla aika kamalan näköinen, vaikka roskiksia oli vieri vieressä, mihin niitä olisi voinut pistää.

Muistoissa suviseurat on kutakuinkin mukava tapahtuma. Ylipäätään suviseurat luo aika paljon tunnelmaa seurakansan ja vanhoillislestadiolaisten keskuuteen. Onhan se vuoden odotetuin juhla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti