6.9.2011

Ehtoollisella


Istun taas kerran isojen seurojen aikaan lauantai-illan kirkossa. Vieressäni on tuttuja ihmisiä. Laulu raikaa kirkossa, onhan kirkko aivan täysi. Ahdistaa väenpaljous. Tälläistä tämä on aina. Nuoriso tulee kauempaankin isoihin seuroihin.

Tulee ehtoollisen aika. Nämä kestävät aina pitkään. Ehtoollisjono kulkee pitkin kirkon keskikäytävää, isommassa kirkossa myös laidoilla. Ihmiset ovat hartaassa mielentilassa. Osa jonossa olevista laulaa virsiä ja siionin lauluja, joita lauletaan koko ehtoollisen ajan. Alttarilla on useampi ehtoollisen jakaja, jotta se ei kestäisi liian kauan aikaa.

Ennen alttarille tuloa tai juuri ennen ehtoollisella polvistumista useimmat halailevat ja pyytävät syntejään anteeksi toisiltaan. Joku käy myös penkissä tutultaan tai sukulaiseltaa syntejä anteeksi pyytämässä. Ahdistava tilanne. Miksi pitää aina pyydellä anteeksi? Pitää mennä puhtaana ottamaan Jeesuksen ruumis ja veri. Jossakin vaiheessa tuo muuttuu vain tavaksi. Se kuuluu tehdä. Ja kuuluu olla harras, ehkä vähän tirauttaa itkuakin.

Jonossa seisoessa inhoan sitä, että olen ihmisten tuijoteltavana. Miten päin olisin? Uskallanko jutella? Kuuluuko olla hiljaa? Saanko yskähtää vai meneekö jonkun harrastunnelma pilalle? En kuitenkaan laula, kun en sitä muutenkaan tee.

Alttarilla pyydellään anteeksi toisiltamme. Hetken kuluttua polvistutaan ehtoollispöytään. Kädet menee ristiin. Taas meni jalat niin huonosti, että en meinaa pysyä tässä polvillani. Miten korjaan asentoa, etten herätä huomiota? Tässä on aika ahdasta ja hiki pukkaa, mutta ei saisi hikoilla, ettei sitten haise. Kohta tulee pappi kohdalle. Tässä pitää taas pyydellä anteeksi ja pyytää siunausta armollinen katse pappia kohti luoden. Pappi antaa anteeksiannon "Jeesuksen nimessä ja veressä usko kaikki syntisi anteeksi".  Minähän uskon. Toisaalta olinko tehnyt syntiä? Ai niin, mutta eikös meissä kaikissa asu se perisynti eli sitä nyt ainakin pyytelen anteeksi. Sitä saa pyytää anteeksi niin paljon kuin haluaa.

Nyt saan suuhuni ehtoollisleivän. Toivottavasti se ei tartu kitalakeen kiinni. Se on tuskallista, jos se jää sinne. En voi sitä kaivella suustani sormilla. Jos ehtoollisleipä jäi kitalakeen, niin se on sitten siellä kunnes sulaa. Jos onnistun pitämään sen sopivasti suussani, niin seuraavaksi odotan viiniä.

Viini tarjotaan useimmiten yhteisestä maljata. Vaikka reuna pyyhitään, niin minua se ällöttää. Joudun juomaan samasta reunasta useamman ihmisen kanssa. Enkä edes tykkää viinin mausta. Se pienikin kulaus suussa tuntuu tuskalliselta. Aikamoinen koettelemus.

Pelkään, että saan viinin puserolleni, koska pahamaku suussa on tuskallista, enkä halua viiniä yhtään enempää kuin on pakko - mieluummin olisin ilman. Joku pappi jakaa viiniä anteliaammin kuin toinen. Toivottavasti saan tällä kertaa pienen kulauksen. Toisaalta sekin on hankalaa, jos pappi juuri ja juuri sujauttaa reunan suuhun ja kaadon jälkeen viinistä ei jää mitään suuhun. Olisi antamatta kokonaan.

Ehtoolliselta lähdetään harrastunnelma mukana. Olenhan saanut puhdistuksen ja syntini anteeksi. Pitäisi tuntua paremmalta, mutta ahdistus on suurempi kuin paremmuuden tunne. Ehkä en osannut olla ehtoollisjonossa oikein, oikealla tavalla harras, osannut ajatella oikeita asioita tai olla ajattelematta. Sainko syntini todella anteeksi ja puhdistettiinko minut? Ei tunnu siltä. Syyllisyyden tunne jatkuu sisälläni, vaikka mielestäni en ole syntejä viimeisen anteeksi pyynnön jälkeen tehnyt.

Ehtoollisjono alkaa vähetä. Nyt menee viimeiset alttarille. Jotkut vielä siinä vaiheessa, kun jonossa on enää parikymmentä ihmistä. Eivät jaksaneet ilmeisesti jonottaa. Lapsien kanssa kirkossa olevat käyvät usein erikseen tai sitten naapuri katsoo lasten perään tai ehkä joku sukulainen. Pääsevät pariskunnat yhdessä hartaaseen tunnelmaan.

Ehtoollinen on kirkkoseurojen selkeä kohokohta. Sitä odotetaan ja sinne mennään.

-----
En ole käynyt kertaakaan ehtoollisella vl-liikkeestä irtautumisen jälkeen. Minulle ehtoollisella käynti oli ahdistusta, enkä tahdo sitä toistaa. En koe tarpeelliseksi, että menen sinne - miksi menisin? Vai olisikohan kokemus erilainen, kun en enää joudu noita rituaaleja toistamaan? Olen ollut kirkossa tai tilanteissa, joissa ehtoollista on jaettu, mutta en ole niihin kertaakaan osallistunut juurikin edellä mainitun ahdistuksen takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti