1.1.2014

Lainkuuliaista kansaa

Eikös vl-uskoisten tai uskovaisten yleensä pitäisi olla lainkuuliaista kansaa? Näin ainakin luulisin. Pitäisi toimia lakien ja asetusten mukaan sekä kunnioittaa esivaltaa, eikä niskoitella heitä vastaan.


Lastenhoitaja
Kuitenkin moni vl-uskoinen ihminen käyttää lapsien hoitamisessa keikkalaisena tai enemmänkin (jopa päivittäin tai 4-5 kertaa viikossa) toisten vl-uskoisten perheiden lapsia, eivätkä maksa näiden lastenhoitajiin liittyviä velvoitteita kuten työnantaja-, vakuutus- yms. maksuja. On tehty erittäin hyvä sivusto, jonka kautta on nämä tarvittavat maksut helposti nähtävissä ja hoidettavissa (http://www.palkka.fi). Siispä ei voida enää nykyaikana sanoa, että järjestelmä olisi täysin hankala - sitä on yritetty helpottaa, vaikka kankea se vielä on. Lisäksi nykyisin jo 18-vuotiaalle kertyy eläkettä, jota tuskin kovin moni tämän ikäinen vielä tajuaa. Toisekseen alle 17-vuotiaalta ei mene kaikenlaisia maksuja ja nämäkin on helppo nähdä palkka.fin kautta, missä nämä lasketaan automaattisesti.
Toisekseen vain vähän tienaava teini-ikäinen ei joudu maksamaan veroja eli tämäkin ihminen saa rahansa melkolailla täysinä.
On myös muistettava, että KELAlta voi hakea yksityisen hoidon tukea, jos haluaa hoitajan olevan kotona enemmänkin. Toisaalta tämä poistaa itseltä näiden lasten osalta kotihoidontuen, joka on itselle verotettavaa tuloa.


Raksamies
Talkootyöt on hyviä ja niitä kannattaakin käyttää, kun vaan voi ja on mahdollisuus, mutta ettei raskauttaisi toisia perheenisiä tai poikia tälläisillä jutuilla. Jos kuitenkin käyttää talkootyötä raksamiehinä, niin olisi hyvä muistaa ottaa heille talkootyövakuutus, jotta jos jotakin siellä raksalla käy, niin on oikeasti kättäpidempää, josta maksaa, eikä välitkään menisi niin helposti onnettomuuksien synnyttyä. On muistettava, että heilläkin on perheet elätettävänä!


Siivooja
Kuinka monessa perheessä  käy palkattu siivooja, jolle maksetaan kaikki maksut, mitkä kuuluisi ja palkasta otetaan verot?


Yrityksen toiminta
Monessa yrityksessä on johtavissa asemissa ihmisiä, ketkä ei tunne lakia ja työnantajavelvoitteita. Olisi hyvä muistaa, että Suomessa on aika paljon toimintaa, työntekijöiden palkkausta, työntekijän irtisanomiseen yms. vaikuttavia lakeja ja asetuksia. Vakituisia työntekijöitä ei voi irtisanoa noin vaan, laskuja ei makseta tiskinalta vaan ihan laillisia teitä. Voittoa tulisi tavoitella laillisesti, eikä joka paikassa puljaamalla. Työntekijällä on myöskin oikeutensa, mutta toisaalta myös velvoitteensa.
Jos johtopaikalle, toimitusjohtajaksi tai esimieheksi  nostetaan perusduunari, niin olisi tärkeä kouluttaa häntä tuntemaan nämä lait ja asetukset - muuten voi tulla myöhemmin kallis tikki.
Toisaalta moni yritys (ei siis kaikki) saattaa nojata siihen, että vl-uskoinen työntekijä ei uskalla ruveta puolustamaan omia oikeuksiaan ja sitä kautta yritys saa voittoa ja saa toimia tasan miten haluaa, koska aina tilalle löytyy joku toinen, kuka kenties ei uskalla vaatia omia oikeuksiaan - onhan se työpaikka kiva säilyttää ehdoilla millä hyvänsä..



On helppoa maksaa käteisellä suoraan hoitajalle, maksaa vasta-apuna tai muuna vastaavana, mutta eiköhän se Jumalakin nää miten näitä lainrikkojia on..

1 kommentti:

  1. Tykkään lukea sun tekstejä, kirjoitat tosi hienosti :) ihan kuin suoraan mun omasta elämästä. t.lähteäkö vai eikö lähteä

    VastaaPoista